ETUSIVU
TOIMINTA
TYÖPAJAN TUOTTEET
YHTEYSTIEDOT

 

TOIMINTA

Kodinomaisen asumisen lisäksi tarvitaan myös mielekästä ja virikkeellistä tekemistä. Tätä ajatusta toteuttaa 2002 aloittamamme oma "toimintakeskus" samassa pihapiirissä. Kutsumme sitä virike- ja työtoiminnaksi, koska päivät kuluvat asukkien kanssa erilaisissa puuhissa polttopuiden teosta erilaisiin tekstiilitöihin. Maatilalla löytyy aina tekemistä. Välillä hurautamme tila-autolla ostoksille tai vaikka mökille. Tämä työpaja on 8-paikkainen. Painopisteemme tulevaisuudessa onkin tämän toiminnan kehittäminen.

Työn alla on tällä hetkellä pian valmistuva pihapiiristä lähtevä luontopolku, joka on tarkoitettu asukkaiden virkistyskäyttöön.

Itse olen koulutukseltani kehitysvammahoitaja. Lisäksi maanviljelys- ja metsäalan opintoja olen suorittanut. Työkokemusta olen hankkinut myös Ruotsissa, sillä olin vuodet 1980-1984 siellä kehitysvammalaitoksessa töissä hoitajana.

Henkilökuntaan oman perheen lisäksi kuuluu yksi vakinainen työntekijä sekä tilapäistä työvoimaa tarvittaessa.

Katso työpajamme tuotteita

   
             
   
© Pihlajaviita / WebEnna